Samlingsmagasin Leira
I Samlingsmagasin Leira förvaras föremåls-, textil-, fotografi- och arkivsamlingar från Västra Nylands museum, men även från andra museer och stiftelser i Västra Nyland.
Läs mera
Alueemme monet ruukit, kuten esimerkiksi Fiskars, Billnäs, Åminnefors ja Fagervik, tarvitsivat puuhiiltä pitääkseen toimintansa käynnissä. Entä miten sitä valmistettiin ennen?
Puuhiili oli edellytyksenä sille, että ruukkimme pystyisivät valmistamaan rautaa. Metsän merkitys oli huomattava ruukkien perustamiselle Suomessa. Läntisellä Uudellamaalla oli runsaasti metsää ja vesivoimaa ja meren läheisyys mahdollisti sekä raaka-aineiden että valmiiden tuotteiden kuljettamisen muualle.
Osa puuhiilestä tuotettiin ruukeissa, mutta hiilenpoltosta ja puun kuljetuksesta tuli uusi merkittävä elinkeino maanviljelijöille. Jotkut heistä jopa asettivat polttopuun tuottamisen maanviljelyn edelle. Suuri osa maanviljelijöistä olivat suoraan ruukkien alaisia, ja hiilenpoltto oli merkittävä osa maavuokraa.

Paikallishistorioitsija P-O Blomqvistin laskelmien mukaan hiilen toimittaminen oli maanviljelijän työläin osuus ja vei noin 110 päivää. Vuodenkiertoa työ ei häirinnyt koska suurin osa siitä tehtiin talvella. Keskikokoisen tilan oli toimitettava 40 kuormaa (80 kuutiometriä) hiiltä ruukille, mikä tarkoitti, että maanviljelijän oli rakennettava kaksi miilua vuodessa johon oli kerättävä yhteensä noin 190 kuutiometriä puuta. Vertailun vuoksi samaan määrään tarvittaisiin yli 3 puutavararekkaa perävaunuineen.

Polttoon kelpasi lehtipuu, joka piti kerätä ja kuljettaa paikalle, johon hiilimiilu rakennettiin ja sytytettiin myöhäissyksyllä. Kolmen viikon ajan miilua piti vahtia vuorokauden ympäri ennen kuin se sammutettiin ja purettiin. Maanviljelijä odotti, kunnes kunnon talvi oli tullut, jotta hiili olisi helpompi kuljettaa ruukkiin. Kahta miilua tuotti 26 kuormaa mikä puolestaan tarkoitti, että sen kuljettamiseen meni 26 päivää.

Palkkioksi hiilistä saatiin niin kutsuttuja sysimarkkoja, eräänlaisia poletteja, joihin oli merkitty kuinka monta tynnyriä yksi sysimarkka vastasi. Hiilirahoilla pystyi ostamaan tavaroita ruukin kaupasta, kuten suolaa ja paloviinaa. Niitä sai myös vaihdettua oikeaan rahaan. Sysimarkat olivat käytössä 1700-luvulta noin 1900-luvun alkuun.

Lähde: Fiskarsin museo
Toimittaja: Kim Svennblad
Video tuotanto: Linus Westerlund
Video ohjaus: Kim Svennblad

I Samlingsmagasin Leira förvaras föremåls-, textil-, fotografi- och arkivsamlingar från Västra Nylands museum, men även från andra museer och stiftelser i Västra Nyland.
Läs mera
Anmäl dig till en gratis allmän guidning på Chappe eller Raseborgs museum som inkluderas i biljettpriset Allmänna guidningarna är kostnadsfria och öppna för museibesökare som har en giltig biljett.
Läs mera
Att både bostadshuset och uthuslängan fortfarande står på sin ursprungliga plats ökar Borgargårdens museala värde. Trots att den enskilda husen är bygda under olika tidsperioder är Borgargårdens ekonomibygnader sammanbydga under ett tak.
Läs mera