Hoppa till sidans innehåll
Kaksimastoinen purjelaiva, etualalla kalliopintaa
Koti » Utställningar » Hauensuoli

Hauensuoli

Haensuoli, eli kaksi paljasta merenkalliota Hangon edustalla, täällä Baltianmaan matkaajat ovat jättäneet nimensä ja vaakunansa 1400 luvusta lähtien 1700 luvun keskivaiheelle saakka. Sillä täällä he odottivat otollisia tuulia, joskus useammaksi päiväksi, ennekuin purjealukset pystyivät jatkamaan matkansa. Kuva: Kaisa Lehtonen

Muutama kiinnostava hakkaus 

Henrik Klasson (Klaunpoika) Fleming
Soturi ja diplomaatti. Fleming hakkasi nimensä kallioon ensimmäisen kerran vuonna 1605, jolloin hän osallistui sotaretkeen puolalaisia vastaan. Vuonna 1620 hänestä tuli Inkerin maaherra ja jossain vaiheessa matkatessaan yhdessä vaimonsa Ebba Erlandsdotter Bååtin kanssa hän ikuisti pariskunnan yhteisvaakunan Hauensuoleen.  

Axel Oxenstierna
Valtiokansleri ja viisivuotiaana kuningattareksi nousseen Kristiinan holhooja oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Hakkaus on Oxenstiernan suvun hakkaukseksi melko yksinkertainen. Suvulta tunnetaan Hauensuolesta kaikkiaan kymmenen hakkausta. Hakkauksia tekivät myös Axelin veljet ja serkut, joista jokaisella oli merkittävä asema Ruotsin suurvallassa.

Erik Jönsson Soop
Kalliohakkausten taustalla on toisinaan surullisia kertomuksia. Vuonna 1577 Erik tappoi appensa ja joutui lähtemään pakosalle. Tuohon aikaan yksi keino välttyä rangaistukselta oli värväytyä armeijaan. Vuonna 1581 Erikin ystävä hakkasi nimensä Hauensuolen kalliopintaan, jolloin Erik ylpeänä aatelismiehenä teki samoin. Saattaa olla, että juuri hakkauksen vuoksi Erik löydettiin vuotta myöhemmin ja teloitettiin appensa murhasta. 

Magnus Saksi-Lauenburgilainen
Ainut varma kuninkaallinen vaakuna kuuluu herttua Magnus Saksi-Lauenburgilaiselle. Herttua oli naimisissa Kustaa Vaasan tyttären prinsessa Sofian kanssa. Avioliitto ei ollut onnellinen, ja Magnus tunnettiin väkivaltaisena miehenä vaimoaan kohtaan. Magnus yritti syöstä veljensä vallasta ja oli myös aloittaa sodan Tanskaa vastaan ollessaan Saarenmaalla. Matkalla Saarenmaalle tai sieltä tullessaan Magnus ikuisti komean vaakunansa Hauensuolen kallioon. Kun Magnus yritti toisen kerran syöstä veljensä vallasta, hänet vangittiin, ja hän kuoli vietettyään 15 vuotta vankilassa.

Videotuotanto:
Valokuvaus, editointi: Linus Westerlund
Ohjaus, toimittaja: Kim Svennblad
Tuottaja: Länsi-Uudenmaan museo

Dela

Läs även

Samlings­magasin Leira

I Samlingsmagasin Leira förvaras föremåls-, textil-, fotografi- och arkivsamlingar från Västra Nylands museum, men även från andra museer och stiftelser i Västra Nyland.

Läs mera

Helene Schjerfbeck guidningar

Anmäl dig till en gratis allmän guidning på Chappe eller Raseborgs museum som inkluderas i biljettpriset Allmänna guidningarna är kostnadsfria och öppna för museibesökare som har en giltig biljett.

Läs mera

Uthuslängan

Att både bostadshuset och uthuslängan fortfarande står på sin ursprungliga plats ökar Borgargårdens museala värde. Trots att den enskilda husen är bygda under olika tidsperioder är Borgargårdens ekonomibygnader sammanbydga under ett tak.

Läs mera